1

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kummisetä

Joonan albumiin taas sivua. Tässä siis se mihin olen käyttänyt niitä edellise postauksen tähtiä. Homma lähti liikenteeseen siitä, että löysin vahingossa kaapista kivan kuvan mun veljestä. Koska kyseessä on Joonan albumi, tulevat kaikki siihen menevät sivut jotenkin liittymään Joonaan. Veljeni liittyy Joonaan niin, että se on Joonan kummisetä. Päätin myös vaihteeksi tehdä tällaisen postauksen, missä kerron vähän, että mitä olen tehnyt.
Ensin valitsin hommaan sopivan pohjan ja sitten uusista rock-papereista kivan mustan. Piirsin mustan paperin ääriviivat taustapaperiin ja leimailin kiemuroita violetilla Distress Ink-musteella.
Vähän kyl on taas samantyylistä kun edellisessäkin... Leimailin tähtiä Oliivin värisellä musteella ja teippasin paperisuikaleita ja organza-nauhaa. Punaista ja mustaa.
Tämän jälkeen ressasin mustan paperin reunat ja lätkin vasempaan yläreunaan nitojalla niittejä.
Sen jälkeen mustetin punaisen paperin reunat ja teippasin kuvan punaiselle paperille. Teippasin kiinni myös kolme mustaa kukkaa ja niiden ympärille laitoin tippoja Pearl Markeria. Mustaa sellaista. Teksti on Pirkkiksen stansseilla tehty ja pikkuisen vaaleansinisella musteella sipaistu. Ja siihen päälle Clear Rock Candy Sticklessia. Ja sitten vielä niitä stanssattuja tähtiä.
Akryylipalikalla ja siinä kiinni olevalla leimasimella suojelemme veljeni yksityisyyttä.Tässä vielä kuvaa noista käyttämistäni musteista ja aineista




Oon noihin musteisiin ite kirjottanu sivuun, et mitä missäkin on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti